Miten kalatie rakennettiin, miksi sen pystyttämiseksi jouduttiin turvautumaan riuskoihinkin otteisiin ja kuinka sille on käynyt talven tullen. Eli valaiseva kertomus Virtavesien hoitoyhdistyksen viime vuosien yhdestä suurimmasta urakasta.

Uudenmaan toiseksi suurimpaan järveen Hiidenveteen laskevan Vihtijoen alin pato Olkkalankoskessa oli osaksi saatu avattua kalatiellä vuonna 2006. Vihtijoen puolivälissä oli kuitenkin vielä paha vaelluseste. Putouskorkeudeltaan yli kolmimetrinen Haimoon pato, joka katkaisi Vihtijoen päähaaran vapaan kulun keskeltä kahtia tiettävästi ainakin jo noin 300 vuoden ajan. Se oli täysin ylittämätön nousueste ja lisäksi alas vaeltavat kalat putosivat suoraan kallioon monimetrisen ilmalennon päätteeksi.

Virho hankki luvat kalatien rakentamiseen maanomistajilta, ympäristökeskukselta, Vihdin kunnalta ja kalastusalueelta sekä sai lisäksi 12 000 € avustuksen Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousosastolta. Kohde tiedettiin monesta syystä haastavaksi. Vaikeista vaihtoehdoista myllyn vastapäinen ranta arvioitiin parhaimmaksi rakennuspaikaksi kalaportaille.

Työt piti aloittaa talvella 2007-8, mutta maan märkyys ja jatkuvat tulvat estivät sen. Töihin päästiin kuitenkin vuoden 2008 loppukeväästä. Maamassoja siirrettiin pois kalatien väylältä kaivinkoneen ja traktorikuljetuksen voimin.

Mutta pian kauha kolahti umpikallioon. Alta paljastui miehen korkuinen pystysuora ja useita metrejä paksu peruskallio. Ilman sen poistamista kalatietä olisi käytännössä mahdoton rakentaa, koska kalliota ei pystytty kiertämään savipenkan vuoksi. Virhon kohteissa on aikaisemminkin rakennettu kalatietä umpikallioon alavirran Olkkalankoskessa, mutta siellä työ tehtiin käsivoimin lekalla ja rautakangella. Tätä vaihtoehtoa ei voinut Haimoossa kuitenkaan ajatella kallion massiivisuuden vuoksi. Paikalle kutsuttiin räjäytysvoimia.



Umpikallio meni palasiksi ja kalatien väylän avaamista päästiin jatkamaan. Seuraava vaikeus odotti väylän savipenkassa. Savirinne oli jyrkkä ja korkea sekä lisäksi pian sen takana oli rakennus. Täten saviseinämää ei voinut muotoilla miten vain eikä väylää voinut leventää laajaksi. Seinämä oli jätettävä suhteellisen jyrkäksi, mikä merkitsi sen massiivista tukemista. Muuten olisi vaarana seinämän hajoaminen esimerkiksi tulvissa.

Kaiken kaikkiaan savirinteeseen upotettiinkin sitten lähes kaksikymmentä kuorma-autolastillista kiviä, joka on painoltaan noin kaksisataatuhatta kiloa. Suurimmat yksittäiset tukikivet painoivat noin viisi tonnia eli 2-3 henkilöauton verran.



Haasteista ja vaikeuksista huolimatta rakentaminen edistyi mukavasti. Sitä edesauttoi alkukesän 2008 runsaan kuukauden mittainen kuiva kausi. Kalatien rakennustyömaalla kirjaimellisesti ryvettiin savessa, niin koneet kuin miehet, mutta nilkkoja syvempään ei upottu. Märällä kelillä homma olisi ollut mahdoton tällaisessa kohteessa, sillä niin laitteet kuin tekijät olisivat uponneet kaulaa ja kauhaa myöten liejuun.

Säiden suosinnan lisäksi rakennusintoa kasvatti ”asiakkaiden” eli kalojen kiinnostus työmaata kohtaan. Kalatie oli vielä vain epämääräinen kasa kiviä, kun sinne jo syöksyi ensimmäinen taimen.



Rakentamisen aikana koettiin myös varsinainen ”taimenilotulitus”. Kalatien yläpään kaivamisen vuoksi patoaltaan vedenpintaa laskettiin ja sieltä juoksutettiin vesiä. Näin padon alapuolinen koski sai yhtäkkiä runsaan määrän altaan pohjavesiä. Äkillinen vedennousu ja pohjavesien mukana tulleet eliöt saivat kosken taimenet villiintymään. Parhaimmillaan padon alapuolelle oli ilmassa yhtä aikaa jopa useita taimenia ja jotkut hyppivät niin ylös patoluukuille, että niitä jouduttiin hätistelemään sieltä takaisin. Vihtijoen taimenet hyppäävät halutessaan helposti toista metriä eivätkä halutessaan ujostele hyppytaitojensa näyttämistä. Tietysti tuona taimenilotulituksen hetkenä kameroita ei ollut valitettavasti mukana.Kalatie avattiin talkoiden myötä 15.6.2008.

Sen myötä edellä mainittuja hyppynäytöksiä ainakaan noin laajassa mitassa ei enää mahdollisesti nähdä. Taimenet ovat nimittäin todistetusti ottaneet kalatien omakseen ja sahaavat sitä ahkerasti niin ylös- kuin alaspäin. Hyppynäytöksiin osallistui myös harjuksia ja ensi keväänä paljastuu nähdäänkö niitäkään enää niin paljoa ilmassa padon alapuolella. Kyseisen silmän ilon menetys on silti vain pieni tappio hyvin toimivaksi osoittautuneesta kalatiestä.

Kalatietä on kevyesti säädelty ja paranneltu avaamisensa jälkeen. Toisaalta loppukesän ja syksyn aikana ei ollut kuivaa kautta, jolloin vesi olisi mennyt aivan alimmilleen. Näin olisi päästy tekemään varsinaisia hienosäätöjä. Pikemminkin koettiin useita tulvajaksoja. Ne taas osoittivat kalatien kestävyyden ja massamittaisen kivien käytön hyödyllisyyden, sillä sen perusrakenteet eivät ole hievahtaneet kovissakaan virtauksissa.

Kalatietä on myös luonnonmukaistettu. Sen savireunuksille istutettiin ruohoa ja puita, vedenrajaan saniaisia ja rentukoita. Virtaus on tuonut mukanaan luonnolliseen koskeen kuuluvaa ja kalojen ravintoeliöiden asuinpaikkana olevaa puuainesta. Muutamassa vuodessa kalatien pitäisi olla varsin luonnolliselta näyttävä koskihaara, jota reunustaa varjoa ja suojaa antava kasvillisuus.

Pakkasten ja lumen tultua Haimoon kalatie on siirtynyt talvilepoon saaden jääkannen. Jääkantta pitkin on alkanut kulkea myllyn alusissa viihtyvä saukko.



Kaiken kaikkiaan Vihtijoen Haimoon kalatien pystytys vaati usean vuoden työn. Sitä alettiin määrätietoisesti suunnitella vuonna 2006 ja eri lupien myöntäjätahoille (5 kpl) jätettiin anomuksia. Sitten seurasi eri kumppaneiden kanssa jatkoneuvotteluja ja suunnitelmien täsmentämistä. Vihdin kunta antoi vaaksoitusapua kalatien mittauksissa ja maanomistajien kanssa oli yhteistyötä käytännön kysymyksissä. Varsinainen töiden aloitus jouduttiin siis kuitenkin siirtämään kevääseen 2008 etenkin sää- ja vesiolosuhteiden vuoksi. Kalatien toimivuuden seuranta sekä sen hienosäätö jatkuvat lähivuodet.

Työvoima- ja elinkeinokeskuksen myöntämästä 12 000 € määrärahasta saatiin katettua lähinnä kaivinkoneeseen, räjäytykseen ja materiaaleihin liittyviä kustannuksia. Kaiken kaikkiaan niitä tuli noin 10 000 € ja loput 2000 € käytettiin itse kosken kunnostukseen. Näin vaikeaan paikkaan rakennettu kalatie monen metrin putouskorkeudella mahdollistui siis niinkin pienellä summalla kuin kymppitonnilla.

Sinänsä kokonaiskustannukset ovat tietysti korkeammat, jos suunnitteluun, rakentamiseen ja jälkihoitoon liittyvälle muulle työlle määriteltäisiin joku hinta. Tätä urakointia on tehty vapaaehtoisesti omalla ajalla valtava määrä. Palkkiona tästä on kaloille toivottavasti ikuinen vapaa kulku, jota Vihtijoen muut tulevaisuudessakin jatkuvat kunnostukset tukevat. Jo heti rakennusvaiheen jälkeen kalatietä kehuttiin kauneudestaan ja rakentajat ovat saaneet hyvän mielen lisäksi ”pysyvän muistomonumentin”.

Teksti ja kuvat: Markus Penttinen

Ps. jälkiarviona voi todeta kalatien kestäneen kovimmatkin tulvat viimeisten vuosien aikana, kuten sen joka mm. repi padon kävelysillan mennessään