Virho antoi mielipiteensä vesivoimalan rakentamisluvasta aluehallintovirastolle 12.3.2014.
Asia: Dnro ESAVI/153/04.09/2013 - Vieremänkosken vesivoimalaitoksen rakentaminen, Forssa
Mielipiteen antaja
Virtavesien hoitoyhdistys (Virho) on yleishyödyllinen, vapaaehtoistyöhön perustuva järjestö. Sen tavoitteena on elvyttää ja kunnostaa virtavesiä. Tavoitetta toteutetaan esimerkiksi koski- ja purokunnostuksin, kalateiden rakentamisella, neuvonta- ja valistustyöllä, lohikalojen kotiutusistutuksilla sekä asiantuntijalausunnoin. Virhossa on mukana suomalaisia vesistään huolestuneista maanomistajista alan asiantuntijoihin ja kalastuksen harrastajiin.
Yhdistyksen kanta voimalaitoksen rakentamislupaan
Virtavesien hoitoyhdistys vastustaa voimalaitoksen rakentamista Loimijoen Vieremänkoskeen Forssan kaupungissa.
Mielestämme Vieremänkosken nykyiset patorakenteet tulee ensisijaisesti purkaa ja poistaa nykyinen yläaltaan padotus. Patoaltaasta paljastuva luonnon koskialue tulee kunnostaa vaelluskalojen lisääntymisalueeksi ja joen luontaiseksi hapettajaksi. Kunnostettu koskialue palvelee Forssan kaupungin asukkaita kaupunginvirkistysalueena ja virkistyskalastuskohteena, jollaisista on puutetta seudulla.
Vieremänkoski on Loimijoen yläosan viimeisiä voimantuotantoon rakentamattomia koski- ja virta-alueita, joilla joki voitaisiin palauttaa virtaamaan alkuperäisenä valjastamattomana koskena. Koskialueen palauttaminen luonnonkoskeksi tarjoaisi harvalukuiselle joen alkuperäiselle toutainkannalle luontaisen lisääntymisalueen Kuhalankosken ja Jokioisten Ferrariankosken välisellä alueella.
Vieremänkoski sijaitsee aivan Forssan kaupungin keskusta-alueen tuntumassa ja on helposti asukkaiden lähestyttävissä. Alue on myös paikallisten suosima virkistyskalastuspaikka.
Virkistyskalastajien saaliskaloina ovat etenkin kuha, toutain ja hauki. Paikallisen virkistyskalastajan mukaan Vieremänkoskesta on saatu satunnaisesti myös taimenia istuttujen kirjolohien ohella. Vieremänkoski ja alapuolinen jokilaakso arvokkaine harjunrinnemetsineen, tulva-alueine ja luhtineen on myös seudullisesti merkittävä luontokohde ja tunnettu mm. lintuharrastajien keskuudessa.
Siinä tapauksessa että voimalaitos jostain syystä kuitenkin saa rakentamisluvan, esitämme sen lupamääräyksiin seuraavaa:
Luvan haltijan tulee sallia korvauksetta kalatien rakentaminen nykyisen ilmastuspadon ja tulevan voimalaitoksen yhteyteen, mikäli jokin taho sellaisen haluaa rakentaa. Nykyisen ilmastuspadon luvassa on jo vanhastaan velvoite sallia kalatien rakentaminen patoon korvauksetta.
Ilmastuspadon ja aikanaan mahdollisen kalatien kautta tulee jatkuvasti juoksuttaa korvauksetta joen virtaamasta vähintään 1 m3/s. Mikäli joen virtaama on ainoastaan 1 m3/s tai tätä pienempi, tulee koko virtaama siinä tapauksessa juoksuttaa ilmastuspadon ja aikanaan kalatien kautta.
Kalojen päätyminen voimalaitoksen vedenottokanavaan ja aikanaan turbiineihin tulee estää.
Helsingissä 12.3.2014
Virtavesien hoitoyhdistys ry
Palaa takaisin